2020, Uutinen 31.10.2020 Paula Mikkola
Kaksi haluaa hankkia uuden ammatin ja yksi on jäänyt työttömäksi. Sellaisia ovat Koulutus Nordin vierailun aikana tapaamamme opiskelijat Övertorneålla. -Olen aina tykännyt autoista ja haaveillut työstä niiden parissa, kertoo Arvidsjaurista kotoisin oleva Sandra Blomqvist, joka suorittaa autoalan perustutkintoa Koulutus Nordissa.

Tänä päivänä Koulutus Nordissa on 285 opiskelijaa, joista 145 tulee Ruotsista, 80 Suomesta ja 60 Norjasta. Koulun mottona on ”opitaan tekemällä”, joten työnteolla on iso rooli.

Yhteisiä tiloja

Käyntimme aikana koulun tiloissa näkyy vain vähän opiskelijoita, sillä korona-ajan vuoksi opetusta annetaan nyt etänä. Suurin osa toimitiloista on urheiluhallin lähellä Övertorneån keskustassa ja jossain määrin käytetään samoja tiloja myös kunnallisen koulun kanssa. 

Vuodesta 1984 lähtien Koulutus Nordilla on ollut pienemmät toimitilat myös Hedenäsetissä, parisenkymmentä kilometriä Övertorneålta etelään päin.

Joutui työttömäksi

Tony Svendsen on kotoisin Pohjois-Norjan Kirkkoniemestä. Hän suorittaa automaatioasentajan koulutusta.

-Työskentelin 25 vuotta kaivosteollisuuden sähkömiehenä Kirkkoniemessä. Sitten jouduin työttömäksi ja hakeuduin työvoimatoimiston kautta tälle Övertorneån kurssille, hän kertoo.

Svendsen tuli Övertorneålle helmikuussa.

-Viihdyn tosi hyvin sekä kurssilla että paikkakunnalla. Valmistumisen jälkeen haluaisin saada töitä Kirkkoniemestä tai jostain muualta, hän sanoo.

Unelma-ammatti

Sandra Blomqvist työskenteli aikaisemmin hoitoalalla, mutta opiskelee nyt autoalan perustutkintoa Övertorneålla.

-Tämä on unelma-ammattini. Olen aina tykännyt ruuvailla autoja, hän kertoo.

Miksei hän valinnut unelmiensa alaa ensimmäisenä?

-Vaikea sanoa, miksi ensin valitsin hoitoalan. Olin nuori ja ujo siihen aikaan. Kävin lukiossa esteettisen linjan. Nyt toivon, että voin työskennellä tulevaisuudessa autonasentajana. Minusta on virkistävää ruuvailla ja kohdata uusia haasteita, Sandra Blomqvist toteaa.

Maalarin koulutus

Erika-Sofia Juusola tulee Torniosta ja opiskelee maalariksi Hedenäsetin yksikössä.

-Olen aikaisemmin ollut töissä ravintola-alalla ja kaupassa Torniossa. Olen tiennyt jo viisi vuotta, että tämä koulu on olemassa. Nyt suoritan täällä täydentäviä opintoja, hän kertoo.

Juusola toivoo löytävänsä kurssin jälkeen töitä Torniosta. Hän kehuu Hedenäsetin opetusta.

-Koska olen Suomesta, saan opetusta myös suomen kielellä, jonka opettajatkin taitavat hyvin, hän kertoo.