2019, Uutinen 16.05.2019 Paula Mikkola
-Täällä pohjoisessa on tehty paljon kansainvälistä yhteistyötä vuosisatojen aikana. Siksi toivotan Pohjoiskalotin neuvoston erityisen tervetulleeksi Vuoreijaan, sanoi kunnan puheenjohtaja Robert Jensen Pohjoiskalotin neuvoston kevätkokouksen yhteydessä järjestetyllä vierailulla.

Finnmarkin maakunnassa sijaitseva Vuoreija on Norjan itäisin kunta, jossa asuu 2100 ihmistä. Heistä lähes 1900 asuu kuntakeskuksessa Vuoreijassa, joka sai kaupunkioikeudet jo 1789. Se onkin yksi Finnmarkin vanhimmista kaupungeista.

Noitaoikeudenkäynnit

Vuoreijaan pääsee autolla 2,9 kilometrin mittaisen, vedenalaisen tunnelin kautta. Se rakennettiin 1980-luvun alkupuolella ja on ollut esikuvana muun muassa Ranskan ja Englannin väliselle Euro-tunnelille.

Vuoreijan linnoitus, joka perustettiin 1300-luvulla, on yksi alueen suosituimmista nähtävyyksistä, yhdessä Steilnesetin muistomerkin kanssa. Muistomerkki vihittiin 2011 ja se muistuttaa niistä noitaoikeudenkäynneistä ja naisten teloituksista, joita 1600-luvulla tehtiin.

Viikinkejä ja Barents

Robert Jensen kertoi, että historian aikana monet matkalaiset ovat kulkeneet Vuoreijan kautta.

-Viikingit olivat täällä 700- ja 800-luvuilla. Monet, hyvin eri maista lähteneet Pohjoisen retkikunnat ovat vuosisatojen aikana pistäytyneet Vuoreijassa. Täällä ovat käyneet niin Fridtjof Nansen kuin Willem Barentskin, jonka mukaan Barentsin merta kutsutaan, Jensen sanoi.

Tänäkin päivänä Vuoreijalla on vahvat kansainväliset siteet.

-Meillä on ystävyyskaupunkeja eri puolella maailmaa ja meillä käy vieraita kaikista maailman kolkista. Vuoreijalla on strateginen sijainti pohjoisessa ja olemme Norjan valtion itäisin piste, Jensen selitti.

Meriruoan koulutusta

Vuoreijasta löytyy myös Norjan ensimmäinen ja ainoa kansallinen meriruoan koulutuslinja.

-Koska meri ja kalastus ovat täällä tärkeitä elinkeinoja, olemme erittäin iloisia kansallisesta meriruoan koulutuslinjasta. Meillä on 17 oppilasta, jotka kouluttautuvat moniin meriruokaan liittyviin ammatteihin, kertoi Keleman Matis Vuoreijan lukiokoulusta.

Koulutuksen suorittaneet voivat edetä moniin eri tehtäviin, tutkijoiksi, insinööreiksi tai kokeiksi, eläinlääkäreiksi tai ympäristöneuvojiksi.

-Koulutus antaa oppilaille valmiudet ylemmän asteen koulutukseen, lähinnä Tromssan yliopistoon, jossa voi suorittaa maisterin tutkinnon meri- ja kalataloustieteissä, Matis sanoi.

Laajat kunnalliset palvelut

Vuoreija on pieni kunta, joka tarjoaa laajat ja monipuoliset palvelut asukkailleen.

-Kunnan budjetista 50 prosenttia menee terveyden- ja vanhustenhoitoon, 30 prosenttia kuluu kouluihin, päivähoitoon ja muuhun koulutukseen ja noin 20 prosenttia kulttuuri ja muuhun toimintaan. Nuorille ja lapsille on tarjolla paljon aktiviteetteja, kertoi Vuoreijan kunnanjohtaja Hallgeir Sörnes.