2020, Uutinen 14.12.2020 Paula Mikkola
Meneillään oleva koronapandemia on vaikuttanut monin tavoin Pohjoiskalottiin ja sen maakuntiin, mutta valonpilkahduksiakin näkyy. Se kävi ilmi, kun Pohjoiskalotin neuvoston jäsenet kertoivat alueittensa kuulumisia neuvoston syyskokouksessa. -Norrbottenin työttömyysluvut ovat Ruotsin alhaisimpia, vaikka korona onkin aiheuttanut suuria ongelmia matkailualalle, kertoi Norrbottenin maakunnanneuvos Linda Frohm (kok).

Lappikin on menettänyt kaikki kansainväliset matkailijat.

-Kansainvälinen matkailu on pysähtynyt kokonaan eikä ulkomaisia vieraita ole tulossa joulunviettoon tai ensi kevään talvisesonkiin. Matkailuyritykset ovat kärsineet tästä merkittävästi ja vie kahdesta kolmeen vuotta ennen kuin elinkeino toipuu tästä. Sillä tulee olemaan heikentävä vaikutus koko maakunnan talouteen, kertoi Lapin liiton Mika Riipi.

Perusteollisuudella valoisammat näkymät

Suuret perusteollisuuden yritykset, kuten erikoisterästä valmistava Outokumpu, eivät ole kärsineet koronasta.

-Ne eivät ole havainneet erityistä laskua maailman markkinoilla vaan melkeinpä päinvastoin, Riipi sanoi.

Digitalisoinnin merkitys

Pandemiasta huolimatta joillekin Lapin alueille on muuttanut uutta väkeä.

-Kiitos digitalisaation työnteko kotoa käsin on nyt entistä yleisempää. Sen ansiosta jotkut päättävät muuttaa pienemmille paikkakunnille. Tästä syystä panostamme nyt laajakaistan lisärakentamiseen. Muita painopisteitä ovat Lapin junayhteydet ja ratayhteys Ruotsiin Haaparannan kautta, Riipi kertoi.

Kaupunkien ja kylien neuvotteluja

Nordlannin maakunnassa kehitetään kuntienvälisiä alueneuvostoja.

-Ideana ovat kaupunkien ja kylien yhteiset neuvottelut, keskustan ja syrjäisten alueiden yhteistyö. Alueesta pyritään saamaan kokonaiskuva ja käyttämään hyödyksi yhteistyön tuloksia, jotka edistävät alueen kasvua. Tätä varten maakuntahallinto ja kunnat solmivat alueellisia kasvusopimuksia, kertoi Nordlannin maakuntahallinnon Linda Helén Haukland.

Koronapandemia on vaikeuttanut osaavan työvoiman saantia Nordlannissa.

-Monet yritykset tarvitsevat tietyn erityisalan osaamista, jota meille on tullut muista maista. Nyt tulijat ovat joutuneet pakkokaranteeniin, jonka vuoksi osaajapula on vaikeutunut entisestään, Haukland selitti.

Lofooteilla täyttä

Joillakin matkailusektoreilla pandemia ja matkustusrajoitukset ovat vähentäneet kysyntää, mutta Lofooteilla ja Helgelandissa kehitys on ollut toisen suuntainen.

-Sinne on tullut norjalaisia matkailijoita maan eteläosista ja majoituspaikat ovat olleet täynnä. Meillä on Lofooteilla menossa ”Vihreät Saaret” –hanke, jonka tavoitteena on liikenteen, ruokailujen ja aktiviteettien nollapäästöt niin, ettei toiminta turmele ympäristöä, Haukland kertoi.

Kulttuuri- ja tutkimusinvestoinnit

Nordlannin maakuntahallinto haluaa yliopistolle lisää tutkimushankkeita.

-Vain 3-5 prosenttia Norjan tutkimusrahoituksesta tulee meidän Nord-yliopistollemme. Se on aivan liian vähän ja siksi pyrimme nyt hankkimaan lisää tutkimushankkeita, Haukland kertoi.

Hän kertoi myös, että vuonna 2024 Bodö on Euroopan kulttuuripääkaupunki.

-Tämä on ensimmäinen kerta kun kulttuuripääkaupunkina on napapiirin yläpuolella sijaitseva paikkakunta. Siitä on hyötyä koko Pohjoiskalotille ja se antaa meille mahdollisuuden nostaa esiin pohjoinen kulttuurimme, Haukland totesi.

Maakuntien yhdistäminen

Tromssan maakunnassa vähän aikaa sitten toteutettu yhdistyminen Finnmarkin maakunnan kanssa on edelleen ajankohtainen kysymys. Troms-Finnmarkista tuli silloin huomattavasti isompi maakunta. Korona on vaikuttanut maakuntaan monella tavalla ja etenkin sen pieniin yrityksiin.

-Kannamme huolta siitä, että suuret kansalliset yritykset ostavat monia näistä pienistä, nyt kamppailevista yrityksistä. Kansallisia suuryrityksiä eivät pienet, paikalliset markkinat paljoa kiinnosta, sanoi Tromsin ja Finnmarkin maakuntahallinnon Björn Inge Mo. 

Koronatartuntoja on ollut vähän Troms-Finnmarkin alueella.

-Vain 1,6 prosenttia testatuista on antanut positiivisen näytteen, Björn Inge Mo kertoi.

Suuri rakennemuutos

Norrbottenin aluehallinnossa on toteutettu suuri ja perusteellinen muutos, jolla kustannuksien pitäisi alentua kymmenen prosenttia.

-Olemme käyneet läpi kaikki tehtävät, jotta voimme tehostaa toimintaa ja löytää uusia tapoja työskennellä. Koronapandemia iski Norrbotteniin kesken muutostyön. Kevät oli meille vaikea, mutta kesällä tautitilanne helpotti hieman. Nyt tartunnat taas lisääntyvät ja jopa 10 prosenttia testatuista näytteistä on positiivisia, Linda Frohm kertoi.

Alhainen työttömyys

Norrbottenissa on Ruotsin matalimmat työttömyysluvut. Nordlannin tavoin sielläkin kärsitään osaajapulasta joillakin toimialoilla.

-Olemme investoineet muun muassa vihreän vetykaasulaitoksen kokeiluun, joka herättää laajalti kiinnostusta. Mineraalisektorilla tapahtuu myös paljon, mikä on ilahduttavaa, Frohm totesi.

Koronapandemia on kuitenkin aiheuttanut ongelmia matkailusektorille ja kaupan alalla.

-Jos pandemia jatkuu pitkään, kaikki yritykset eivät ehkä selviä. Myös alueen julkiselle liikenteelle korona on aiheuttanut taloudellisia ongelmia, kun junissa ja linja-autoissa ei ole matkustajia, Frohm kertoi.

Digiloikka

Norrbottenin lääninhallituksen Susanne Friberg kertoi panostuksesta digitaaliseen loikkaan.

-Olemme oppineet paljon kätevämmiksi digitaalisten työkalujen käytössä. Se antaa meille valtavia kehittämisen mahdollisuuksia ja yhä useammat voivat tehdä töitä kotona. Maaseudulla laajakaistarakentaminen ei kuitenkaan etene tarpeeksi nopeasti, Friberg sanoi.

Hän totesi Norrbottenin perusteollisuuden pärjäävän hyvin, mutta matkailualalle korona on aiheuttanut vakavia ongelmia.

-Etenkin pienet yritykset ja yksityiset elinkeinonharjoittajat ovat kärsineet ja tarvitsevat tukea, Friberg kertoi.