2021, Uutinen | 09.06.2021 | Paula Mikkola |
.Polarbröd AB on perheyritys, joka toimii jo viidennessä sukupolvessa. Sillä on noin 400 työntekijää Älvsbyssä, Bredbyssä, Uumajassa ja Tukholmassa. Yrityksen vuosittain liikevaihto on lähes miljardi kruunua.
-Panostamme vahvasti kestävyyteen niin omassa yrityksessä kuin meille raaka-aineita viljelevien tuottajien parissa, Nilsson kertoo.
Leipomossa tulipalo
Viime vuonna, elokuun 24. päivän vastaisena yönä Polarbrödin leipomo Älvsbyssä paloi maan tasalle. Jäljelle jäi vain yrityksen kyltti ja kaksi lähistöllä ollutta telttaa, jotka oli pystytetty uuden tuotantolinjan käyttöönvihkimistä varten tuona päivänä. Tuotantolinjaan oli juuri investoitu 150 miljoonaa kruunua.
-Se, että kyltti ja teltat säästyivät tulipalolta, oli meille kohtalon antama merkki siitä, että toiminnan on ehdottomasti jatkuttava ja leipomo on rakennettava uudelleen, Nilsson kertoi.
Uudelleenrakentaminen
Tulipalon jälkeen osa Älvsbyn 130 työntekijästä työllistyi Bredbyn leipomoon, mutta osa jouduttiin irtisanomaan.
-Jopa kilpailijamme tulivat apuun ja leipoivat meille. Meidän tavoitteemme on koko ajan ollut rakentaa leipomo uudelleen ja palkata työntekijät takaisin töihin, Nilsson sanoi.
Tarvitaan osaavaa työvoimaa
Polarbröd tarvitsee jälleenrakentamisen jälkeen runsaasti koulutettua työväkeä.
-Uudesta leipomosta tulee maailmanluokan laitos, joka tarvitsee hyvin koulutettua, tekniikan ja automaation osaavaa työvoimaa. Meille on myös tärkeää, että henkilökunnalla on osaamista useammilta ammattialoilta, Nilsson selitti.
Räätälöity koulutus
Ennen koulutusta henkilökunnan kanssa käydään henkilökohtaisia keskusteluja, joiden perusteella Polarbröd räätälöi yhdessä Koulutus Nordin kanssa kullekin oman koulutusohjelman.
-Koulutus Nord on auttanut meitä merkittävästi varmistamaan, että uutta leipomoa varten tarvittavalla henkilökunnalla on tarpeiden mukainen koulutus, Nilsson kertoi.
Koulutus Nord
Koulutuksessa kiinnitetään huomiota sellaisiin asioihin ja käsitteisiin kuin kestävyys, tulevaisuus, innovaatiot ja rohkeus. Koulutus rakentuu eri osioista.
-Meillä on tekniikkaosio, jossa keskitytään automaatiojärjestelmien ja prosessitekniikan opettamiseen. Se antaa tuotannonsuunnittelun ja tuotantotalouden perusosaamisen, Nilsson kertoi.
Muita osioita ovat elintarvike- ja kestävyyskurssit.
-Koulutus rakentuu teoriasta ja käytännöstä. Se tapahtuu sekä Älvsbyssä että Övertorneålla Koulutus Nordin tiloissa. Teoria ja käytännön jaksot vuorottelevat, Lilian Nilsson selitti.