2021, Uutinen 16.09.2021 Paula Mikkola
Lähes neljä viidestä Pohjolan rajaseutujen asukkaasta on sitä mieltä, että liikkuvuus rajan yli on vaikeutunut erittäin paljon pandemian vuoksi. Tämä käy ilmi Pohjoismaiden Rajaesteneuvoston teettämästä kyselytutkimuksesta. -Kysely ja lausunnot osoittavat, että Pohjoismaiden hyvin erilaiset rajoitukset on koettu hankaliksi. Kansalaisten epäluottamus on kasvanut ja nyt asetetaan vastakkain ”me” ja ”he” sen sijaan että puhuttaisi ”meistä yhdessä”. Se on johtanut kansallismielisyyden lisääntymiseen, toteaa Rajaesteneuvoston ruotsalaisjäsen ja entinen maaseutuministeri Sven-Erik Bucht (sd) Haaparannalta. 

Rajaesteneuvosto on toteuttanut kyselyn kolmannen kerran korona-pandemian puolentoista vuotisen keston aikana. Kansalaisten tyytymättömyys rajat ylittävän liikkuvuuden rajoituksiin on kasvanut 17 prosenttiyksikköä viime vuoden joulukuussa tehdyn edellisen kyselyn jälkeen. Ensimmäinen kysely tehtiin jo viime vuoden touko-kesäkuussa.

Yhteistä toimintaa

Haaparannan kunnanneuvos Sven Tornberg (kesk) kertoo, että aikaisemmin lähes yhteen kasvaneilla Haaparannan ja Tornion kunnillakin on ollut pandemian aikana suuria ongelmia, mutta ne on pääosin pystytty ratkaisemaan. Hän on enemmän huolissaan alueella asuvien epäluottamuksesta, joka lisääntyy molemmissa kaupungeissa.

-Nyt tarvitaan yhteistä toimintaa, joka yhdistäisi ihmiset uudelleen. Meille yksi keino on järjestää yhteinen näyttävä uudenvuoden juhla, hän sanoo.

Yksityisiä ja järjestöjen tapahtumia

Mitä muita yhteisiä tapahtumia kaupungit ovat suunnitelleet?

-Tutkimme eri mahdollisuuksia. Uskomme myös yksityisten ja järjestöjen organisoivan tapahtumia, esimerkiksi kansainvälisen koiranäyttelyn, joka jouduttiin aikaisemmin peruuttamaan. Kalottijazz on myös käynnistynyt vaikkakin pienimuotoisena. Tarvitaan monia erilaisia tapahtumia, joihin ihmiset pääsevät yhdessä kokoontumaan ja jotka vähentävät pandemian vuoksi syntynyttä epäluottamusta, Tornberg toteaa.

Aiheuttanut huolta

Rajaesteneuvoston kyselyyn vastasi yli 2100 henkilöä. Vastaajista 90 prosenttia kertoo valtioiden erilaisten rajoitusten aiheuttaneen huolta ja huonontaneen rajat ylittävää liikkuvuutta. Liikkuvuus on hankaloitunut erittäin paljon 75 prosentilla vastaajista. Karanteenisäännöt ovat olleet ongelma 79 prosentille vastanneista, kun edellisessä kyselyssä näiden määrä oli 61 prosenttia. Lähes joka kolmas vastanneista oli huolissaan myös kasvavasta työttömyydestä. Neljä viidestä piti viranomaisten covid-tiedotusta ristiriitaisena.

-Meidän pitää oppia tehdyistä virheistä ja olla paremmin valmistautuneita seuraavalla kerralla niin, että Pohjola toimii yhdessä kriisitilanteissa, Sven-Erik Bucht toteaa.

Ministeritapaaminen

Pohjoismaiden yhteistyöministerit pitivät Rajaesteneuvoston kanssa yhteisen kokouksen Ahvenanmaalla. Siellä keskusteltiin muun muassa mahdollisuuksista laatia Pohjoismaille yhteinen kriisistrategia tulevaisuutta varten.

-Meidän pitää ottaa oppia tämän pandemiakauden kokemuksista. Tavoitteemme on edelleen tehdä Pohjolasta maailman yhtenäisin alue. Sen vuoksi meidän pitää myös varautua yhdessä tuleviin kriiseihin, totesi Suomen yhteistyöministeri Thomas Blomqvist (rkp).