2018, Uutinen 17.08.2018 Paula Mikkola
-Me Pohjolassa olemme edelläkävijöitä Euroopan rajat ylittävässä yhteistyössä. Monet eurooppalaisista yhteistyörakenteista ovat tänään siellä, missä me olimme 20 vuotta sitten. Me voimme rakentaa verkostoja ja toimia konkreettisten kysymysten parissa. Tämän totesi Pohjoiskalotin neuvoston pääsihteeri Paula Mikkola Hanasaaren rajaestekonferenssin paneelissa, jonka aiheena oli Pohjolan profiloituminen muuttuvassa Euroopassa.

Pohjola-Nordenin nuorisoliiton Lena Höglundin mielestä on tärkeää saada nuoret mukaan pohjoismaiseen yhteistyöhön.

-Meidän pitää huolehtia siitä, että nuori sukupolvi pitää pohjoismaisia asioita tärkeinä. Haluamme nähdä yhteisen Pohjolan EU:ssa, Höglund sanoi.

Matkailuala

Emilia Töyrä on Ruotsin sosiaalidemokraattisen puolueen valtiopäiväedustaja Kiirunasta. Hänen tavoitteenaan on saada nuoret LO:n (vastaa Suomen SAK:ta) jäsenet kiinnostumaan pohjoismaisista kysymyksistä.

-Pohjoisessa matkailu on yksi toimiala, jolle pohjoismainen yhteistyö on tärkeää. Pyrimme kehittämään alan yhteistyötä yhdessä Suomen kanssa, Töyrä kertoi.

-Pohjolan tulee olla Euroopassa voima, joka varjelee ilmaisuvapautta ja vastustaa autoritaarisia poliittisia voimia, Töyrä sanoi. 

Yhteinen ääni

Paula Mikkola toivoo, että Pohjola puhuisi yhdellä äänellä Euroopassa.

– Meillä on monia konkreettisia tehtäviä, joita voimme pohjoismaisessa yhteistyössä kehittää. Esimerkiksi liikenneratkaisuja ja yhteinen näkemys siitä, mitä liikennekäytäviä haluamme kehittää, hän sanoi.

Hyvä uskottavuus

Lena Höglundin mielestä Iso-Britannian brexitin myötä pohjoismaiselle yhteistyölle tulee uusia haasteita. 

-Brexit tuo EU:lle uusia haasteita ja siihen liittyen Pohjola voi vahvistaa asemaansa unionissa. Meillä on vahva luotettavuus ja meidän vaikutuksemme kasvaa, jos voimme liittyä yhteen ja toimia yhdessä tärkeissä kysymyksissä. Silloin voimme toteuttaa pohjoismaista linjaa EU-yhteistyössä, Höglund sanoi.

Iso-Britannia ja Pohjola

Iso-Britanniakin on kiinnostunut pohjoismaisesta yhteistyöstä. 

-Olen matkustellut siellä ja tavannut ihmisiä, jotka haluavat, että Iso-Britannia jollain tavoin olisi mukana pohjoismaisessa yhteistyössä EU-eron jälkeen, Töyrä kertoi.

 

Saamelaisten yhteistyö

Paula Mikkola nosti esiin myös saamelaisten pohjoismaisen yhteistyön.

-Saamelaisten rajat ylittävä yhteistyö on ainutlaatuista alkuperäiskansojen keskuudessa, hän totesi. 

Mitä pohjoismaiselle yhteistyölle tapahtuu pidemmällä tähtäimellä?

-Meidän pitää nostaa esiin pehmeitä pohjoismaisia arvoja Euroopassa ja keskustella muiden ryhmittymien kanssa. Monet muut alueet voivat ottaa Pohjolasta oppia. Esimerkiksi digitalisaatiossa, jota nyt vahvasti edistetään Pohjolassa ja joka on tärkeä tulevaisuuden kysymys, Lena Höglund sanoi.

Kuunnelkaa nuoria

Paula Mikkolan mielestä vanhemman sukupolven pitää kuunnella enemmän nuoria, jotta heidät saadaan yhteistyöhön mukaan.

-Meidän pitää kuunnella nuoria ja luottaa heihin. Monissa kuntia koskevissa asioissa nuoret eivät saa vastakaikua ehdotuksilleen. Pohjoiskalotin neuvosto tukee hankkeita, joiden kautta yhä useampi nuori pääsee osallistumaan pohjoismaiseen yhteistyöhön, hän kertoi.