![]() |
![]() |
![]() |
Pohjoiskalotin neuvosto vastaa Rajaneuvonta Ruotsi-Suomi-Norjan (aikaisemmin Pohjoiskalotin Rajaneuvonta) toiminnasta, johon Pohjoismaiden ministerineuvosto myöntää vuosittain tukea.
Rajaesteiden estäminen
Rajaneuvonta välittää tietoa ja ohjaa yksityishenkilöitä, yrityksiä ja organisaatiota Suomessa, Norjassa ja Ruotsissa niin, että he pystyvät välttämään ja ylittämään rajaesteitä, sekä osaltaan auttaa poistamaan niitä maiden väliltä.
Rajaneuvonta Ruotsi-Suomi-Norjalla on kaksi toimipistettä: Tornio-Haaparannan toimisto auttaa pääasiassa niitä, jotka toimivat Suomen ja Ruotsin välisen rajan yli, ja Storfjordin toimisto auttaa Suomen ja Norjan sekä myös Norjan ja Ruotsin välisissä kysymyksissä.
Syntynyt Kemissä
Riikka Juntti on syntynyt Kemissä. Hän on aikaisemminkin ollut rajaneuvonnassa töissä silloin, kun ensimmäinen toimipiste avattiin Tornion kaupungin tiloissa vuonna 2012.
-Silloin laadin kotivisuja ja sain hyvän kuvan siitä, millaista rajaneuvonnan työ on. Rajakysymykset olivat jo aikaisemminkin kiinnostaneet, kuten jo sanoin, mutta kiinnostus kasvoi edelleen rajaneuvonnassa työskentelyn aikana, Juntti kertoo.
Vaihto-oppilaana
Opiskeluaikanaan hän oli vaihto-opiskelijana Ruotsin Karlstadissa.
-Jo silloin heräsi kiinnostus myös rajat ylittävään yhteistyöhön, Juntti sanoo.
Vakuutuskassa (Försäkringskassan)
Vuonna 2009 Riikka Juntti muutti perheineen Haaparannalle.
-Viimeiset seitsemän vuotta olen ollut töissä Haaparannalla Vakuutuskassassa, hän kertoo
Uudessa työssään rajaneuvonnassa hän on nyt itse rajatyöntekijä, koska asuu Haaparannalla ja käy töissä Torniossa.
-Tiedän siis hyvin, mitä käytännössä tarkoittaa, kun elää ja asuu molemmilla puolin rajaa. Rajat ylittävää liikkumista on tärkeää helpottaa ja minulla on henkilökohtainen syy panostaa siihen, hän sanoo.
Pitkät käsittelyajat
Mitkä rajaesteet Riikka Juntin mielestä ovat tärkeimpiä ratkaistavia?
-Meillä on monia ratkaisemista odottavia rajaesteitä. Esimerkiksi Ruotsin verokortin saamiseen menevä pitkä käsittelyaika voi kestää jopa 12 viikkoa, jolloin vaarana on, että siltä ajalta verotetaan kaksinkertaisesti, Juntti selittää.
Omaishoidon tuki
Omaishoidon tuki on toinen rajaeste.
-Jos hoidat sairasta omaista yhdessä maassa, esimerkiksi Suomessa, mutta asut toisessa maassa, kuten Ruotsissa, et voi saada omaishoidon tukea. Sinun pitää asua samassa maassa kuin hoidettava omainen, jotta voit saada tukea. Tästä aiheutuu ongelmia perheille, joiden jäsenet asuvat rajan molemmilla puolilla, Riikka Juntti kertoo.
Kent Lidman